Aamu- ja iltapäivätoiminta
Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia vähentämällä lasten yksinoloa ja tarjoamalla turvalliset olosuhteet sekä aikuisen läsnäoloa ja ohjausta ennen koulupäivän alkua ja koulupäivän jälkeen.
Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. vuosiluokkien oppilaille sekä 3.-9. vuosiluokkien oppilaille, joille on tehty perusopetuslain mukainen erityisen tuen päätös.
Toimintaa järjestetään koulujen työpäivinä arkisin klo 7.00–16.00 välisenä aikana. Toimintaa ei järjestetä iltaisin, viikonloppuisin eikä loma-aikoina.
Aamu- ja iltapäivätoiminnan tehtävänä on lapsen kokonaisvaltainen hyvinvoinnin edistäminen seuraavista näkökulmista:
- Lapsen vapaa-ajan toiminnan ohjaaminen
- Lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen
- Lapsen koulunkäynnin ja oppimisen tukeminen
- Varhainen puuttuminen ja sosiaalinen vahvistaminen
APIP-paikkaa voi hakea ympäri vuoden. Tässä linkki eDaisy palveluun.
(siirryt toiseen palveluun)
Sähköisen eDaisy-asioinnin kautta hoidetaan kaikki apip-toimintaan liittyvät hakemukset ja ilmoitukset. Sähköiseen asiointiin kirjaudutaan aina Suomi.fi -palvelun kautta vahvalla tunnistautumisella (pankkitunnus tai mobiilivarmenne).
Apip-ryhmä perustetaan, jos toimintaan on tulossa vähintään yhdeksän lasta.
Aamu- ja iltapäivätoimintapaikka myönnetään huoltajien todellisen tarpeen (opiskelu tai työ) perusteella. Toimintaan osallistumisaika tulee muodostua lapsen lukujärjestyksen ja vanhempien yhteen sovitettujen työ-/opiskeluaikojen mukaan. Päätöksen apip-paikasta tekee opetuspäällikkö. Päätös tulee eDaisyn kautta hakijan sähköpostiin.
Toimintamaksut lukuvuodelle 2024 – 2025:
- Aamupäivämaksu 50 € (klo 7 → koulun alkuun)
- Iltapäivämaksu 110 € klo 16.00 saakka
- Aamu- ja iltapäivämaksu 160€ (toiminta-aika klo 7-16)
- Mikäli lapsi osallistuu toimintaan enintään 10 pv / kk, on maksu puolet em. toimintamaksuista.
Hakemuksella tehty toiminta-ajan varaus on sitova ja kuukausittainen toimintamaksu määräytyy sen mukaan. Jos oppilaan tarve apip-toimintaan muuttuu varatusta, tulee huoltajan tehdä toiminta-ajan muutosilmoitus joko eDaisyn kautta tai Wilma-viestillä opetuspäällikölle. Tämän jälkeen tehdään tarvittaessa uusi maksupäätös. Elo- ja kesäkuun laskutus tapahtuu toteutuneiden päivien mukaan.
Toimintamaksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa, jos huoltajan toimeentuloedellytykset huomioon ottaen siihen on syytä. Maksualennusta/-vapautusta voi hakea opetuspäällikölta erillisellä lomakkeella (löytyy kunnan sivuilta) liitteineen.
Irtisanoutuminen toiminnasta tulee tapahtua eDaisy-asioinnin kautta edellisen kuukauden aikana ja astuu voimaan seuraavan kuukauden alusta. Esim. jos lapsi halutaan irtisanoa toiminnasta maaliskuun alusta lukien, ilmoitus irtisanoutumisesta tulee tehdä viimeistään helmikuussa.
Aamu- ja iltapäivätoimintaan hakeminen ja toiminta-ajan varaaminen eDaisyn kautta lukuvuodelle 2024 – 25
Lisätietoja aamu- ja iltapäivätoiminnasta
Sanna Schöning
opetuspäällikkö
Marja-Liisa Lintala
apip-koordinaattori
Rauhalan koulu